Ja miksi?

Eletään vuotta 2018. Sain alkuvuodesta vakituisen työpaikan rautapyörien päältä ja elämä alkaa hakeutua hiljalleen uomiinsa. On löytynyt kiva puolisoehdokas ja tuoreeltaan perustetun matkamersuyhdistyksenkin toiminta on alkanut pyöriskellä lupaavasti. Mutta silti, tai ehkäpä juuri sen takia, jotain vielä puuttuu.

Tähän "matkamersupiiriin" päädyin jo muutama vuosi takaperin aikaisemman heräteostoksen myötä. Täysin harkitsematon ja pelkästään tunneperustein tehty hankinta, vanha 508-Mersu vaijerivaihtolavalaitteilla.

Siitähän särkyi startti, ohjaussimpukka ja mitä kaikkea jo heti alkumetreille, ja varaosien perässä ajaudin etsimään netistä kaikki mahdolliset yhteisöt jotka sivuavat näitä vanhoja tylppänokkia. Facebookista löytyi mielenkiintoinen ryhmä, joka vaikutti rakentuneen alunperin yhden samantyyppisen Mersu-projektin ympärille. Tämä auto oli umpimallinen kuorma-auto, ja joku Pete oli sitten tehnyt siitä retkeilyauton. Sittemmin ryhmään oli löytänyt muitakin saman sorttisia matkailuauto-Mersuja omistajineen, ja siitä oli muodostunut jopa jonkinlainen yhteisö. Ilmeisesti siis valtaosa näistä jäljellä olevista tylppänokista oli matkailuautoja, "Matkamersuja", joiksi niitä siellä kutsuttiin. Liityin ryhmään ja utelin varovasti, josko minäkin sopisin sekaan vaikka tuo oma viisnollakasi ei nyt mikään "Matkamersu" olekaan. Tulin toivotetuksi tervetulleeksi, ja siellähän sitä sitten poristiin ja jaettiin neuvoja puolin ja toisin. Nämä tällöin puuttuneet osat itsessään sain hankittua toisaalta, mutta myöhemmin tulin osallistuneeksi yhteen ryhmässä värkättyyn purkuauto-osuuskuntaan ajatuksena hankkia toinen moottori ahdettavaksi. Purettava auto oli Telelaitoksen vanha tolppa-auto, joka oli tarkoitus paloitella Kiskossa, Salon kupeessa erään jäsenen, Jussin tilalla. Sinnehän minä sitten ajelin.

Siinä toisena iltana moottoria peräkärryyn sidoskellessa ja työkaluja keräillessä tuli puheeksi, että josko tämän koko matkamersuryhmän toiminta ajettaisi yhdistysmuotoon. Silloin en vielä osannut suhtautua koko ajatukseen ihan täysin vakavasti, mutta parin kuukauden kuluttua istuimmekin Peten Urho-Mersussa perustamiskokoustamme. Siitä se sitten todella lähti.

Palataan taas vuoteen 2018. Tämä jo tovin jatkunut matkamersujen kanssa välppääminen oli aiheuttanut itsellekin melkoisen matkamersukuumeen. Itse asiassa olin ihan erityisen kovasti mieltynyt Stuttgart Karosserien rakentamaan, tavallista täysipituista 508:a 30 senttiä leveämpään "jumbomalliin", joka on lisäksi varustettu paineilmajarruilla ja lähes aina myös kuusisylinterisellä koneella. Maailmalla ne ovat suhteellisen harvinaisia ja haluttuja, mutta Suomessa niitä sentään näkyy siellä täällä toisinaan. Yhden ihan kohtuullisen yksilön löysinkin erään paikallisen kalaliikkeen takapihalta, mutta siitä ei saatu kauppoja aikaiseksi vaikka yhteen väliin aika lupaavalta vaikuttikin.

Mutta sitten eräs yö muistin yhden vastaavan ja aivan siistikuntoisen linja-autoksi rakennetun jumbo-Mersun, joka pyörähti reilu vuosi takaperin hetken aikaa Nettikoneessa myynnissä ja jonka silloin linkkasinkin eräälle bussinkaipuun kanssa painivalle kaverilleni. Tein pari tuntia lujaa salapoliisintyötä löytääkseni edes jonkin välimuistiin jääneen rippeen siitä ilmoituksesta, ja lopulta löysinkin pienen version ilmoituksen pääkuvasta. Rekisterikilpi näkyi ihan sen verran, että muutamalla väärällä arvauksella sain lopulta Trafin ajoneuvotietopalvelusta auton tiedot. Ja toki sitten muutaman euron sijoittaen myöskin omistajatiedot. Autohan ei ollut sittenkään myyty minnekään, vaan omistaja kai oli vain tullut katumapäälle ja poistanut ilmoituksen. Edelliset omistajat olivatkin näköjään eri vankiloita, ensin Oulu, sitten Ylitornio ja viimeisenä Naarajärvi. Selkeästi vanha vankibussi siis. Seuraavaksi Fonectaan selvittämään omistajan puhelinnumeroa, ja sieltä löytyikin heti nimeä ja paikkakuntaa vastaava numero. Laitoinkin heti aamusesta viestiä, että sullahan ois tollanen valkonen bussimersu ja että olisikohan se kenties kaupan. Iltapäivästä soi puhelin, miesääni esittelee itsensä ja toteaa että olit laittanut tyttären puhelimeen viestiä. Mutta se Mersu, kyllähän se oikeastaan myynnissä olisi, hinta on tämä. Hinta ei ollutkaan lainkaan paha, ja seuraavaksi olinkin Pieksämäellä renkaanpotkimisreissulla. Kaikin puolin siisti ja asiallinen aihio, joten hetken mietinnän (huomattavasti pidempi mietintä kuin sen 508:n kohdalla) jälkeen kättelin kaupat. Kävin sitten parin viikon päästä hakemassa tuoreen kruununjalokiveni kotiin. Tai oikeastaan jemmasin sen Peten verstaan taakse. Peten kanssa tuumailtiinkin siinä hakupäivän illalla että tämänhän tekisi matkailuautoksi aika nopeastikin. Kuukauden päästä olisi yhdistyksen ensimmäinen kesäkokoontuminen Korpilahdella, kai tämä nyt sinne tehdään.

Hakureissulla, nesteytyspysähdys

No, sehän tehtiin. Penkeistä suurin osa (alunperin auto oli 21-paikkainen) kannettiin pihalle, vangit henkilökunnasta erottanut väliseinä kaadettiin sofistikoituneesti puukkosahalla ja sisään kannettiin Pälkäneeltä aamutuimaan haettu Rosenlewin mökkikeittiö. Peräosaan rakenneltiin ruhtinaalinen 160cm leveä sänky. Siihen tuli muuten runko kakkosnelosesta, kyllähän Pete siitä irvailikin että kestää kyllä aivan kaiken mitä sängyssä tyypillisesti tehdään. Niin no, kaipa se ois köykäisemmästäkin tavarasta tehtynä nukkumisen ja Moottori-lehden lukemisen kestänyt.

Muutosten jälkeen auto leimattiin 8-paikkaiseksi matkailuautoksi. Olikin tuuri että matkailuauton sisäkorkeusvaatimus laski juuri sinä kesänä 190 sentistä 185 senttiin. Tuo kun on sisäkorkeudeltaan matalimmasta kohdasta just tasan 185cm.

Autolla reissailtiin tuossa kunnossa kunniakkaasti pari kesää ja noin kuusi tuhatta kilometriä, mutta eihän tuo vielä suinkaan tuollaisena valmis ollut.

Totta puhuen, valmiiksihan tuo ei tule ikinä, eikä harrastevehkeen kuulukaan tulla koskaan valmiiksi.

Niin, ja miksikö ostin vanhan bussin? Siksi, koska kädet palaa tekemisenhalusta ja mieli vetää paikkoihin.

Mutta onhan mulla se 508. -Joo-o, mutku!