torstai 6. helmikuuta 2020

Visioita, skenaarioita ja unelmia

Enonkosken reissulla aloin ajovuorojen välissä ajan kuluksi puukottelemaan ikkunanvälipalkkien päältä tuota vinyyliverhousta auki. Käsille valahti silkkaa ruostemöhjöä, niinpä tietenkin. Näköjään täälläkin on aikanaan projektia luvassa.

Syksymmällä istuskelin yksi ilta autossa ja mietiskelin että millehän sitä rupeaisi, jos jotain pientä ehostusta ennen ensi kesää. Katselin ojan puolella puolivälissä autoa olevan pikkuikkunan alla olevaa seinänkohtaa, tuohan taitaa olla vähän kuprulla. Menin sitten ajattelematon tökkimään sitä ruuvimeisselillä. Perhana, tämähän on aivan pehkua. No, leuku käteen ja seinää auki. Lattialle valahti läjä mustaa villaa ja märkää nöyhtää, joka on kai joskus ollut seinälevyä. Noniin!


Hypistelin hetken impulsiivista aikaansaannostani. Eihän tuota kyllä enää voi kasaankaan laittaa.

Taisikin mennä ensi kesän reissusuunnitelmat vähän uusiin puihin. Olisi ollut vielä kovasti tarkoitus reissata ja mietiskellä ajan kanssa miten laajan uudelleenrakennuksen tähän tekee, ja millä tavalla. Noo, asiat näköjään tuppaavat tapahtumaan omalla painollaan. Päästelin sitten autosta nesteet ulos ja aloin palastelemaan sisustaa toden teolla.


Keittiö, sänky ja kaikki vasta viime vuoden kesällä sisään juhlamokkamainoksen kaltaisella tunteella ja taidolla rakennellut mukavuusvarusteet lentelivät kaaressa pihalle. Sängyn sentään purin sievästi osiin, mutta keittiön virkaa ajanut rämisevä Rosenlew ei siitä ilmalennosta ehjänä selvinnyt. Pääsee sinne samojen Rautaruukin valssien väliin jonne armaan Väyrys-Mersunkin hylsy viime kesänä meni. Toivottavasti tekevät siitäkin jotain hyödyllistä, vaikkapa niitä hassuja päänahanrapsuttimia.

Noiden penkkilaatikoiden kanssa meinasi ollakin vähän työmaata, mutta onneksi sellaista mekaanista ongelmaa ei tunneta jota ei lentoperkeleet ja raaka voima ratkaisisi. Sorkkaraudan ja viime kädessä tunkin avulla (tulivat muuten auton mukana) nuo kotelot lopulta aukesivat naukuen.



Odotin kovasti että tuolla sisällä olisi jotain hauskaa ja jännittävää, mutta eipä siellä ollut kuin pikku nippu rakennusjätettä. Onhan tää sentään suomalaista käsityötä.


Toisessa kotelossa ei sitäkään. Paitsi sielläkin tuo valtava rengaskotelopatti. Se saattaakin aiheuttaa hieman ongelmia vessan suhteen.


Hei tuollahan näkyy mun kotiplaneetta! Olihan siellä jotain.


Kaavailin vielä tovi sitten suihkun kohtaa tuohon rengaskotelon päälle. Taidetaan antaa olla.


Korvat ois ainakin helppo pestä.


Putki tyhjenee kovaa kyytiä. Seuraavassa päävaiheessa pitäiskin alkaa hajottamaan tuo takaboksi ja lattia. Lattian joutuu käyttämään auki, että pääsee kunnostamaan koriristikon ja on mulla ajatuksena tehdä vähän muitakin muutostöitä tuohon peräosan rakenteeseen.



Ei tuo seinän sisäpuolikaan niin paha ollut mitä pelkäsin. Tuo ylin, pahimman näköinen palkki ei ole millään kiinni tuossa itse seinässä, joten hyvinkin helppo käyttää irti.


Ensimmäinen uusi osa mallailussa. Aloitetaan tärkeimmistä, eli tyttöystävän penkistä. Yksin on ikävä reissata.


Tuohon kuskin kulmaan olisi helppo sijoitella lämmönvaihdin. Erotan moottorin ja asunnon vesikierrot omikseen, jotta saavat pelata molemmat omissa paineissaan ja virtauksissaan, eikä tarvitse käyttää koko systeemiä tyhjänä kun pitää vaikkapa kannentiiviste vaihtaa. Tai ettei vaikkapa lattialämpöputki räjähdä koneen keittäessä, sehän sen ihan varmasti tekee vaikka ois millaset paisarinkorkit ja varoventtiilit.

Nesteet vaihtuvat myrkyllisistä etyleeniglykoleista myrkyttömiin propyleeniglykoleihin. Ihan siksi koska olen luonnonystäväinen ja ettei koko hytti lainehtisi sitä myrkyllistä lillinkiä kun se lattialämpöputki kuitenkin kaikesta manaamisesta huolimatta pettää. Tai vaikkapa vain koneen alavesiletku, ne litkuthan on sitten siellä äitimaassa ja sekin on vähemmän ikävä homma kun ainakaan se neste ei pilaa pohjavesiä tai tapa norppia. Saattaahan se lähimökin kaivovesi jonkun aikaa maistua tavallista makeammalle, mutta eipähän ainakaan näkö mene.



Tuo lämmönvaihdin on joku määräaikaisvaihdettu kaukolämpövaihdin vuodelta 92, jonka ostin viime vuonna Oulaisten rompetorilta. Jospa tuo tässä käytössä vielä menisi. Nuo nipat ja venttiilit jouduin ostamaan ihan uutena, ja kyllähän tuohonkin toista sataa euroa sai uppoamaan. Ihan järkyttävän hintasia nuo messinkiset LVI-romut. 



Septitankkikin tuli hankittua. Eli WC-säiliö. Kaavailin sitä ihan ensialkuun tuohon kulmaan sängyn alle, pysyisi pakkasellakin sulana.


Liedeksi tulee diesel-Wallas puhallinkannella. Kyllä vain, dieselkäyttöinen liesi. Kaasujahan tähän autoon ei tule, monista syistä.

Liedessä on sama perusperiaate kuin webastossa, mutta vesivaipan sijaan palopesä on tuossa vasemman keittolevyn alla, ja pakokaasut johdetaan tuon oikeanpuoleisen levyn alitse putkeen ja pihalle. Tai ainakin itse ajattelin johtaa ne pihalle, makuasiahan se on. Tehonsäätö on portaaton, mutta yhdestä nupista säädetään kumpaakin levyä ja molemmat levyt ovat toki aina kuumana. Vasen kuumempi, oikea vähän vähemmän kuuma. Lisäksi on tuo puhallinkansi, jolla voi puhaltaa lieden lämpöä suoraan kajuuttaan.

Ei oo vielä mitään käyttökokemusta tällaisesta, jännä nähdä miten yhteiselo sujuu. Tai no, yhden yön olen nukkunut Peten Urhossa, jossa on tällainen petroolimallina. Kyllä se aivan asiallisesti lämmittää, eikä pidä edes pahaa ääntä.



Nyt kun on nesteet ulkona, on sama myös käydä tuo päädieselin vesipuoli läpi. Vesipumppua tutkailin jo viime kesänä, mutta ei ollut vuotoja eikä väljyyksiä joten ajattelin antaa olla. Mutta tuossa Autodocista termaria tilaillessani, totesin että se pumppukin on näköjään niin halpa että vaihdellaan nyt samoilla höyryillä sekin. Ei viitsi satasen säästön takia jäädä liriin jonnekin metsikköön, tai ylipäätään alkaa taas purkamaan noita vesisarjoja sun muita pois ja naputtelemaan taas kourallista tiivisteitä. Vaikka se tiivisteiden naputtelu onkin toisinaan aika mukavan terapeuttista puuhaa, ärsyttää silti tehdä sama homma kahdesti tyhjän takia.



Kotitontilla sijaitsevasta saunarakennuksesta löytyi tuollaiset upeat tiikkiovet. Olivat kuulemma jo kovasti menossa viime kesän juhannuskokkoon, mutta eivät sitten olleetkaan menneet. Onneksi!!



WC-pönttö löytyi myös. Oli mulla sellainen vieno kuivakäymäläajatuskin vielä edellisenä iltana, mutta voiko tollasta jättää ostamatta. Myyjän mukaan jostain höyrylaivasta yli sadan vuoden takaa. On hyvin mahdollista että tästä autosta tulee viimeistään tämän löydön myötä aika steampunk. Tai ainakin punk.

Vaatiihan se vähän kunnostamista. Takaiskuventtiileiden kumikuulat ovat aikojen saatossa murenneet, ja tuo kuppi pitää ainakin puhdistaa kokonaan kuparille ja toki kiillottaa kunnolla. Mietin myös josko muuttaisin sähkökäytölle, eihän se oikeastaan vaatisi muita muutoksia kuin maseraattoripumpun poistoputkeen. Ehkä.


Tulin myös toisiin ajatuksiin sen mustavesitankin sijoittelun suhteen. Jospa sittenkin sijoittelisi sen eristettyyn alustalaatikkoon eikä sinne sängyn alle, ei nimittäin oo kovin hersyvä ajatus ensinnäkään nukkua sen päällä ja toisekseen että koko hyttä lainehtii sitä itse asiaa jos se koko suttutankki vaikkapa jostain syystä ratkeaa. Samalla myös se saniteettiletkuveto tulee paljon lyhyemmäksi

Se PE-muovinen septitankki saattaa kuulemma alkaa myöskin ajan mittaan päästämään aavistuksen verran maataloustuoksua lävitse, joten sielläpä haisee sitten alustalaatikossa yhdessä kiehuvien akkujen kanssa aivan rauhassa. Pitää vaan hommata sellanen tupakointikieltotarra siihen luukkuun. Ei oo nimittäin enää paljoa varaa auton muodon tästä pyöristyä, sukellusvenehavantoihin tunnutaan kuitenkin suhtautuvan aika vakavasti.


Tuo akkulaatikkokin saa luvan poistua kyydistä tällä pysäkillä. Akuthan ei ole tuolla edes sijaineet kuin vain sen aikaa kun auto ui Stuttgartista Kausalaan. Kiitokorillahan akut siirtettiin alustalaatikkoon. Loppuajan tuo onkin sitten ollut enää penkinjalkana ja rakennusjätteen säilytyspaikkana, kuten nuo edesmenneet penkkikotelotkin. Jalomielisen säästäväistä ettei niitäkään hienoja vanerinsäpäleitä oo silloin taannoin raaskittu heittää roskiin kun tuo auto on tehty.

36 vuotta ja 402 tuhatta kilometriä ne säpäleet saivat helistä kyydissä kaikessa rauhassa tuolla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, kunnes sitten tuli joku typerä möhkäaivo, hajotti seinät ympäriltä ja heitteli heidät suoraan jätesäkkiin kaiken purkujätteen sekaan.


Tuo akkulaatikkohan ei ole kasassa millään ujolla pistehitsillä kuten vaikkapa noissa tavan pesupalloissa koko kori, vaan ihan oikeilla saumanpätkillä suoraan hytin kotelopalkeissa. Varsinkin turvavyönlenkkien kohdalta, on selkeesti otettu huomioon että se saattaa hyvin olla hieman tuhtikin henkilö istumassa bassomassu sylissään tuossa ison säätimen takana siinä kohtaa kun matkaan tulee äkkistoppi.

Tuohon tilalle tulevassa Isrissähän on vyöt itsessään, täytyy vain rätkistellä se uusi penkinjalka kiinni noihin lattiapalkkeihin vähintäänkin yhtä rajulla saumamitoituksella. Vaikka eipä mulla sellaista ajolihasta/rahtimahaa/mahtirahaa oikein ole, mutta on se silti ikävä siinä sen Isringhausenin ja Mersun pitsalautasen kokoisen ratin kanssa tangentin suuntaan lentäessä mietiskellä että ois sen varmaan voinut kuiten hitsata kunnolla kiinni niin ois ees tuo tuulilasi säilynyt ehyenä. Ja että taitaahan näitä kiloja olla näin vuosien varrella kertynyt vaikka silloin kaksvitosena tuota penkinalustaa kiinni heppaillessa kaikenlaista typerää uhosinkin.




Niin, ja ne mun visiot! 

Ajatus on siis rakentaa mahdollisimman paljon kierrätystavaraa käyttäen talviasuttava matkailuauto. Tämä kierrätysajatus primäärisesti ympäristön, sekundäärisesti rahan säästön kannalta. Yleensä asuntovehkeissä mennään keveys edellä, mutta autossa on kantavuutta sen verran että pyrin tekemään jotain vähän jykevämpää, ettei aivan tunnu että tämä keksintö hajoaa ympäriltä ihan just. Linja-autona omapaino on aika tasan 5000kg, joten painoa on varaa lisätä alustavasti noin tonni, ottaen huomioon 8 matkustajapaikkaa jotka ovat sen 90kg per kappale. Laillinenhan tästä nyt lähtökohtaisesti on ajatus tehdä, ettei tule sitten ongelmia aikanaan jos joutuu vaikkapa poliisin puntarille.

Varustukseen on tarkoitus sisällyttää ainakin wc+suihku, keittiö (liesi, jääkaappi, astianpesukone), neljän istuttava pöytäryhmä ja neljä makuupaikkaa. Loppu tila toki säilytystiloja. Ohjaamo on tarkoitus eriyttää väliseinällä puolikylmäksi eteistilaksi, koska eristämisen kannalta tuollainen lasiakvaario on aikalailla haastava.

Talotekniikan puolelle tulee painevesijärjestelmä (kylmä+kuuma), vesikeskuslämmitys lämpövaraajalla, invertteri, aurinkopaneelit, ilmalämpöpumppu ja lisäksi 5kW ilmalämmitys kaiken varalle kovempia pakkasia, ylöslämmitystä ja vesilämmityksen hajoamista ajatellen. 

Lisäksi haaveissa olisi koneellinen ilmanvaihto, ainakin optiona. Sekä kiinteä dieselgeneraattori, riippuen miten kantavuutta jää vielä edellämainittujen jälkeen. Jos paino alkaa kuitenkin tulla vastaan, paikkaluku pudotetaan neljään. porukkareissaus on kuitenkin käyttötarvetta ajatellen täysin toissijainen.

Oon tässä nyt pikkuhiljaa piirrellytkin hankittujen osien perusteella jonkinlaista karkeaa vedosta. Näillä näkymin WC tuleekin heti apukuljettajan taakse, ja sen taakse keittiö. Alunpitäen ajattelin toisin päin, mutta astianpesukone ja jääkaappi pinoutuu tuohon rengaskotelon päälle aika hyvin, ja siihen niille saa järjestettyä valuma-altaankin. Saniteettitiloja ajatellen taas tasainen alusta on helpoin, jo ihan vähempien saumojen ja siten mahdollisten vuotopaikkojen vuoksi. Pyrin jossain määrin modulaariseen rakenteeseen, eli sen koko pesuhuoneen voisi saada siirrettyä paikaltaan jokseenkin yhtenä kappaleena. Jossain vaiheessa kun kuitenkin tulee se tilanne että pitää tehdä taas remonttia.

Taakse tulee poikittain 140cm leveä parisänky. Nykyinen 160cm on aika ruhtinaalinen, mutta sille kahdellekymmenelle aristokraattiselle senttimetrille löytyy parempaakin käyttöä. Joku liukuovimeininki täytyy myös keksiä, jos tähän nyt oikeasti joskus muutetaan asumaan. Mullahan pitää työn vuoksi nukkua myös päivisin.

Kuskin puolelle etummaiseksi neljän istuttava pöytäryhmä jonka voi muuttaa kerrossängyksi, ja sen takapuolelle noin metrin pituinen kaapisto. Kaapistoon on tarkoitus sijoittaa kissojen hiekkalaatikko, säilytystiloja ja sähkökeskus inverttereineen. Eli pohjaratkaisussa ei varsinaisesti ole mitään mullistavaa, raamit eivät kuitenkaan ole mitkään aivan valtavat.


Autoon itseensä tulee myös tässä vaiheessa jonkin verran rakennemuutoksia varustuksen vuoksi. Ihan ensin nuo vuotavat kiilakumitiivistelasit olisi ajatus muuttaa liimalaseiksi, jokseenkin samanlaisella rakenteella kuin esimerkiksi Intercity-vaunuissa. Sillä erolla, että lasi itsessään tulee ruuvilistan sijaan profiiliin kiinni tuulilasiliimalla, mutta sauman täyttö ja lopputiivistys tapahtuisi samalla tavalla, eli massaamalla lasi samaan tasoon kylkipellin kanssa. Umpeenpellittämistäkin harkitsin, mutta samalla menisi tuo linja-auton olemus ja se on kuitenkin yksi asia jota haluan todella tässä vaalia. Ikkunoita toki laitetaan sitten umpeen sisäpuolelta käsin, mutta sehän ei ulos näy.

Kuskin puolelle tulee sängynalustilaan iso ulkopuolelta käytävä eristämätön tekninen tila, johon sijoitellaan ainakin ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö, lämpökeskus ja generaattori. Toiselle puolelle tulee taas iso eristetty tavaratila ja harmaavesitankki. Akusto tulee joko siihen tilaan, tai lattian alle tulevaan laatikkoon, johon tulee myös se septitankki. Toiselle puolelle samaan kohtaan tulee myös samanlainen laatikko, mutta tavaratilaksi.

Puhdasvesisäiliö taas tulee sisätiloihin, sängyn alle vesikeskuksen ja lattialämmityksen jakotukkien ja säätöventtiilien kanssa.



Kaukaisessa tulevaisuudessa ajatuksena muuttaa myöskin tuo tuulilasi kaksiosaiseksi liimalasiksi, ajankohtainen sitten kun onnistuu särkemään tuon alkuperäisen tuulilasin. Keskipalkki olisi ihan mukava olla olemassa myös hirviä ajatellen. Kuskinpuolen oven lattiatasoa myöten auki puhkaiseminenkin on ollut harkinnassa, voisi käydä helpostikin. Ovi on vain liimattu ja pakkeloitu kiinteäksi, saranat taitavat olla edelleen tallessa tuolla kaiken alla.

Konepuolelle tulee se ahdin tässä jossain vaiheessa, kunhan löytyy sopiva. Männänjäähdytys pitää vain järjestää siinä vaiheessa, ja sen myötä myös öljypumppu vaihtuu isompaan. Dual Fuel-käyttö (biokaasu + diesel pilottipolttoaineena) olisi myös ajatustasolla suunnitelmissa, riippuen vähän siitä miltä tulevaisuuden energiapolitiikka alkaa näyttää. Kyllä tällä nyt kuitenkin ois tarkoitus olla käyttöikää enemmän edessä kuin parhaillaan tehtaan päädystä ulos pullahtavalla vuoden 2020 Dethleffs-Ducatolla.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Enonkoski

Järjestimme viime syksynä muutaman kaverin kanssa reissun Enonkoskella sijaitsevalle bussipurkaamolle. Muiden intresseinä oli lähinnä kuvailla ja dokumentoida edesmenneitä autoja, mutta mulla oli tuttuun tapaan romunkiilto silmissä.

Siellä en ollut ennen käynytkään. Jo ennen paikan porttia alkoi tien laidustat täyttymään erilaisista linjureista, odottamassa viimeistä siirtoa laanille joko suoraan silputtavaksi tai jemmattavaksi purkuautoksi. Portista sisään päästyämme alkoi jo todella olla ahdasta, koko pihahan oli aivan täynnä bussia ja bussisilppua. Oman linjavaunun parkkipaikkaa pitikin harkita tarkkaan, ettei vain sekin lipsahda seuraavaksi tuonne romukentälle materiaalikouran alle. Tuskinpa, paikan omistaja kuulemma ymmärtää hyvän päälle. Ajellessmme syvemmälle tämän morguen uumeniin tulikin itse isäntä koirineen vastaan ja viittoi meitä hymysuin peruuttamaan toimistorakennuksensa eteen. Jätimme emoaluksen siihen, ja pikaisten porinoiden jälkeen porukkamme hajosi (odotetusti :D) seikkailemaan ympäri kenttää. Tai ainakin minä erkanin muusta joukosta heti alkumetreillä, muut lähtivät etsimään kokonaisia autoja ja minä taas olin vielä siinä vaiheessa päivää enemmän irto-osien perään.

Tavoitelistalla mulla oli löytää mm. 7-tonnisen Mersun levyjarrullinen etuakseli, ahdin, sivuluukkuja, uusiin suunnitelmiin sopivat penkit, n. kymppilitrainen ilmasäiliö ja kaverille Star 602:n pöytä. Ajauduin ensin kentälle, jossa oli kaikenlaisia voimansiirtoon liittyviä säpäleitä.



Löytyihän sieltä heti jotain tuttuakin, 609-Mersun kone. (Ja vasta äsken kuvaa katsellessa huomasin että tuossa vieressähän se ois varmaan pötköttänyt se mun turbokin, voi prkl!!)


Tovin sitä rojunpaljoutta ihasteltuani jatkoin matkaa pihaa hallitsevan ison peltihallin toiselle puolelle, jossa olikin näköjään varsinainen romuttamo. Ja kaikenlaista jännittävää linjurinmurusta aivankaikkialla! Ja keskellä pihaa silputtavana "melkein uusi" Scala. Siis häh, ei siitä oikeastikaan voi kovin montaa vuotta olla kun ensimmäiset nuo tulivat Ouluun ja muistan hämmästelleeni sitä auton hassua hymyilmettä ja soikion mallista takaikkunaa. Ja nyt se on tossa silputtavana.



No, se vuosi taisi olla 2006, ja kyllähän tuollainen vekotin kuluu kun rytistellään sen miljoona kilometriä pitkin mukulakiviä ja hidastetöyssyjä. Sääli vain sinänsä, tuo kori ei siltikään näyttänyt kovinkaan pahakuntoiselta.

Vaan oli sinne Niilo-Volvokin murhattu. Voi ei! Pakko tosin olla joku kaatohytti, en usko että tämä isäntä ehjää Niiloa särkisi.



Ja "Vinkkelikin". Ammottavasta reijästä päätellen työura lienee päättynyt kiertokangen paikaltapoistumiseen. Hienoja koneita, vaan eipä nekään kaikkea kestä. Vaikka siellä Esson baarissa saattaa Scanian lippiksen alta eriävä mielipide kuuluakin. :D



Koko aamupäivän sitä romukenttää tongittuani jatkoin matkaa kohti "yläpihaa", jonne on hillottu kokonaisia autoja. Maijakin siellä näköjään oli.



Sitten pysähdys. Voi hitto, tuolla 74:lla oon kulkenut yläasteaikaan kouluun sen eräänkin kerran. Nuo olivat K202-Wiimojen ohella suurimpia suosikkeja. Pehmeät penkit, autenttinen naftanhaju ja kymppilitrasen mahurin ja omaa volinaansa pitävän laatikon äänimaailma. Muistan vieläkin sen mainion fiiliksen kun tollotteli aamusella kotipysäkillä odottelemassa bussia ja tuollaisen Lahti-nelisatasen tai laatikko-Wiiman naamataulu ilmestyi Sarasuon risteyksen takaa.


Tuo ensimmäisen rivin yksittäinen penkki oli tietysti minun lempparipaikkani. Pääsinpähän istahtamaan siihen vielä sen viimeisen kerran!


No, ei se auta. Rautaa se tuokin vain on ja sehän ei tuskaa tunne. Matka jatkuu.

Löytyi kauppa-auto ja siitä turboversio tuosta samasta pääkoneesta mikä se minunkin potkuriakselia pyörittelee. Yritin vasiten kauppaa hieroa, mutta pyyntihinta oli aika suolainen. Tai ei oikeastaan suolanen, mutta paljon enemmän kuin mitä näistä yleensä tarvitsee maksaa. Afrikan viennissä sen verran kovaa tavaraa, kuulemma. Ja nehän eivät rupea Torista näitä metsästämään. 

Tuo on kylläkin sitä vanhaa lohkovalua, eli ei välttämättä edes ole jäähdytetyillä männillä vaikka ahdin kyljessä onkin. Eli ei kovin suuri menetys.



Jos tankkeja kaipailee niin siellä oli montaa sorttia. Pitää keväällä käydä valikoimassa itsekin tuosta kasasta joku vähän nykyistä tuplatankkiviritystä paremman mallinen.



Löytyi lopulta likimain kaikki mitä sieltä hakemaan mentiinkin. Isringhausenin kuskinpenkki Paunun autosta #70. Sitten nuo kaksi oppaanpenkkiä jostain Setrasta, en älynnyt siellä hötäköidessä ottaa edes kuvaa. Olisi nimittäin ajatuksena tehdä tää auton syntytarina jonkinlaiseen leikekirjamuotoon, ja olisi hauska jos siinä olisi kuvat näistä kaikista linjureista joista näitä osia on peräisin. No, jospa se sama raato siellä olisi vielä ensi keväällä kun on uuden reissun aika.



Noita sivuluukkuja otin yhdestä valtavasta luukkukasasta mukaan 2 kappaletta alustalaatikoita varten. Kaverin tekemän selvitystyön perusteella ovat peräisin Tidstrandin autosta SGC-793, joka oli hiljattain silputtu siellä. Syy sen auton kohtaloon onkin näköjään uutisissa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000994963.html



Ahdinta vaille kaikki löytyi mitä mentiin hakemaankin, ja iltasesta ajeltiin sitten pakosarja punasena takaisinpäin, että kaverit ehtivät vielä iltajunan kyytiin.

Kuvia tuli kyllä otettua aivan liian vähän, mutta eihän siellä tohkeissaan säpäleiden seassa myllertäessä ehtinyt pysähtyä sen kummemmin kuvailemaan. Paljon siellä kyllä kaikkea näkyi, mutta ilman niitä kuvia ei saa oikein mitään kirjoitettuakaan. Siinä mielessä nämä osienhakureissut ovat kuitenkin merkittäviä tulevaisuuden kannalta että nämä määrittävät pitkälti sen lopputuloksen. On paljon helpompi hankkia ensin näitä osia ja suunnitella niistä sitten kokonaisuuksia, kuin ensin tehdä raamit ja sitten yrittää etsiä sopivia osia. Siksipä tämäkin oli huomionarvoinen käynti tässä tarinassa, nuo penkit kuitenkin määrittää tilaratkaisut auton etuosassa, ja luukut määrittää alustalaatikot ja sitä myöten koko alustan järjestyksen. Oishan ne toki itsekin voinut tehdä, mutta jotenkin tuollaset ihka oikeat tiivisteelliset alumiiniluukut ovat mun mielestä tyylikkäämpi ja käytön kannalta parempi ratkaisu.

Ensi keväällä tehdään uusi reissu, mun etuakselihan jäi vielä sinne! Ja näköjään se turbokin.