Siellä en ollut ennen käynytkään. Jo ennen paikan porttia alkoi tien laidustat täyttymään erilaisista linjureista, odottamassa viimeistä siirtoa laanille joko suoraan silputtavaksi tai jemmattavaksi purkuautoksi. Portista sisään päästyämme alkoi jo todella olla ahdasta, koko pihahan oli aivan täynnä bussia ja bussisilppua. Oman linjavaunun parkkipaikkaa pitikin harkita tarkkaan, ettei vain sekin lipsahda seuraavaksi tuonne romukentälle materiaalikouran alle. Tuskinpa, paikan omistaja kuulemma ymmärtää hyvän päälle. Ajellessmme syvemmälle tämän morguen uumeniin tulikin itse isäntä koirineen vastaan ja viittoi meitä hymysuin peruuttamaan toimistorakennuksensa eteen. Jätimme emoaluksen siihen, ja pikaisten porinoiden jälkeen porukkamme hajosi (odotetusti :D) seikkailemaan ympäri kenttää. Tai ainakin minä erkanin muusta joukosta heti alkumetreillä, muut lähtivät etsimään kokonaisia autoja ja minä taas olin vielä siinä vaiheessa päivää enemmän irto-osien perään.
Tavoitelistalla mulla oli löytää mm. 7-tonnisen Mersun levyjarrullinen etuakseli, ahdin, sivuluukkuja, uusiin suunnitelmiin sopivat penkit, n. kymppilitrainen ilmasäiliö ja kaverille Star 602:n pöytä. Ajauduin ensin kentälle, jossa oli kaikenlaisia voimansiirtoon liittyviä säpäleitä.
Löytyihän sieltä heti jotain tuttuakin, 609-Mersun kone. (Ja vasta äsken kuvaa katsellessa huomasin että tuossa vieressähän se ois varmaan pötköttänyt se mun turbokin, voi prkl!!)
Tovin sitä rojunpaljoutta ihasteltuani jatkoin matkaa pihaa hallitsevan ison peltihallin toiselle puolelle, jossa olikin näköjään varsinainen romuttamo. Ja kaikenlaista jännittävää linjurinmurusta aivankaikkialla! Ja keskellä pihaa silputtavana "melkein uusi" Scala. Siis häh, ei siitä oikeastikaan voi kovin montaa vuotta olla kun ensimmäiset nuo tulivat Ouluun ja muistan hämmästelleeni sitä auton hassua hymyilmettä ja soikion mallista takaikkunaa. Ja nyt se on tossa silputtavana.
No, se vuosi taisi olla 2006, ja kyllähän tuollainen vekotin kuluu kun rytistellään sen miljoona kilometriä pitkin mukulakiviä ja hidastetöyssyjä. Sääli vain sinänsä, tuo kori ei siltikään näyttänyt kovinkaan pahakuntoiselta.
Vaan oli sinne Niilo-Volvokin murhattu. Voi ei! Pakko tosin olla joku kaatohytti, en usko että tämä isäntä ehjää Niiloa särkisi.
Ja "Vinkkelikin". Ammottavasta reijästä päätellen työura lienee päättynyt kiertokangen paikaltapoistumiseen. Hienoja koneita, vaan eipä nekään kaikkea kestä. Vaikka siellä Esson baarissa saattaa Scanian lippiksen alta eriävä mielipide kuuluakin. :D
Koko aamupäivän sitä romukenttää tongittuani jatkoin matkaa kohti "yläpihaa", jonne on hillottu kokonaisia autoja. Maijakin siellä näköjään oli.
Sitten pysähdys. Voi hitto, tuolla 74:lla oon kulkenut yläasteaikaan kouluun sen eräänkin kerran. Nuo olivat K202-Wiimojen ohella suurimpia suosikkeja. Pehmeät penkit, autenttinen naftanhaju ja kymppilitrasen mahurin ja omaa volinaansa pitävän laatikon äänimaailma. Muistan vieläkin sen mainion fiiliksen kun tollotteli aamusella kotipysäkillä odottelemassa bussia ja tuollaisen Lahti-nelisatasen tai laatikko-Wiiman naamataulu ilmestyi Sarasuon risteyksen takaa.
Tuo ensimmäisen rivin yksittäinen penkki oli tietysti minun lempparipaikkani. Pääsinpähän istahtamaan siihen vielä sen viimeisen kerran!
No, ei se auta. Rautaa se tuokin vain on ja sehän ei tuskaa tunne. Matka jatkuu.
Löytyi kauppa-auto ja siitä turboversio tuosta samasta pääkoneesta mikä se minunkin potkuriakselia pyörittelee. Yritin vasiten kauppaa hieroa, mutta pyyntihinta oli aika suolainen. Tai ei oikeastaan suolanen, mutta paljon enemmän kuin mitä näistä yleensä tarvitsee maksaa. Afrikan viennissä sen verran kovaa tavaraa, kuulemma. Ja nehän eivät rupea Torista näitä metsästämään.
Tuo on kylläkin sitä vanhaa lohkovalua, eli ei välttämättä edes ole jäähdytetyillä männillä vaikka ahdin kyljessä onkin. Eli ei kovin suuri menetys.
Jos tankkeja kaipailee niin siellä oli montaa sorttia. Pitää keväällä käydä valikoimassa itsekin tuosta kasasta joku vähän nykyistä tuplatankkiviritystä paremman mallinen.
Löytyi lopulta likimain kaikki mitä sieltä hakemaan mentiinkin. Isringhausenin kuskinpenkki Paunun autosta #70. Sitten nuo kaksi oppaanpenkkiä jostain Setrasta, en älynnyt siellä hötäköidessä ottaa edes kuvaa. Olisi nimittäin ajatuksena tehdä tää auton syntytarina jonkinlaiseen leikekirjamuotoon, ja olisi hauska jos siinä olisi kuvat näistä kaikista linjureista joista näitä osia on peräisin. No, jospa se sama raato siellä olisi vielä ensi keväällä kun on uuden reissun aika.
Ahdinta vaille kaikki löytyi mitä mentiin hakemaankin, ja iltasesta ajeltiin sitten pakosarja punasena takaisinpäin, että kaverit ehtivät vielä iltajunan kyytiin.
Kuvia tuli kyllä otettua aivan liian vähän, mutta eihän siellä tohkeissaan säpäleiden seassa myllertäessä ehtinyt pysähtyä sen kummemmin kuvailemaan. Paljon siellä kyllä kaikkea näkyi, mutta ilman niitä kuvia ei saa oikein mitään kirjoitettuakaan. Siinä mielessä nämä osienhakureissut ovat kuitenkin merkittäviä tulevaisuuden kannalta että nämä määrittävät pitkälti sen lopputuloksen. On paljon helpompi hankkia ensin näitä osia ja suunnitella niistä sitten kokonaisuuksia, kuin ensin tehdä raamit ja sitten yrittää etsiä sopivia osia. Siksipä tämäkin oli huomionarvoinen käynti tässä tarinassa, nuo penkit kuitenkin määrittää tilaratkaisut auton etuosassa, ja luukut määrittää alustalaatikot ja sitä myöten koko alustan järjestyksen. Oishan ne toki itsekin voinut tehdä, mutta jotenkin tuollaset ihka oikeat tiivisteelliset alumiiniluukut ovat mun mielestä tyylikkäämpi ja käytön kannalta parempi ratkaisu.
Ensi keväällä tehdään uusi reissu, mun etuakselihan jäi vielä sinne! Ja näköjään se turbokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti